Kolsa Tegelbruk

Raalan kartanon omistaja maisteri Anders Gustav Adlercreutz ryhtyi kesällä 1899 rakentamaan tiiliruukkia Tuusulaan Jokelan aseman läheisyyteen. Aluksi se muodostui kahdesta saviranasta ja kahdesta maauunista. Kolsa Tegelbruk aloitti toimintansa vuonna 1900, ja ensimmäisenä toimintakautena tiiliä valmistui 0,9 miljoonaa kappaletta. Koneistusta parannettiin vuonna 1903 muun muassa hankkimalla 60 hv:n höyrykone sekä rakentamalla kuivausvajoja ja rengasuuni.

Raimo J. Virtanen kirjoittaa Kolsan alkuaikojen työskentelytavoista: “Tehdas oli toiminnassa tavallisesti vain toukokuusta elokuuhun. Tuo aika tosin muodostui hyvin vilkkaaksi, sillä työ oli etupäässä urakkatyötä. Tiilien valmistus alkoi niin kuin nykyäänkin (1955) savikuopasta, jossa oli 8 - 10 miestä vyöryttämässä savea kuoppaan. Sieltä se savipoikien ja ajurien toimesta kuljetettiin varsinaiselle tehtaalle, ranaan ja lyöntipaikalle. Naisia käytettiin tehtaassa nostelemassa ja kantamassa tiiliä kärryille, josta sitten “vosikat”, pojat, kärräsivät 40 - 50 tiiltä kerrallaan kuivaamoon. Siellä jälleen naiset olivat tiiliä vastaanottamassa ja nostamassa niitä laudoille kuivumaan.

Tehtaalla oli käynnissä kaksi maauunia ja kaksi hevosranaa savea kiertämässä. Tiilenpoltossa käytettiin vain kahta polttajaa, yhden vuoron kestäessä päivän ja yön. Tiilet kuljetettiin m hevospelillä Jokelan ase alle ja sieltä edelleen junalla markkinoitavaksi. Huomioitakoon, Kolsan tiilitehdas syntyi pelkästään kaupalliselle pohjalle, eikä kuten muut vanhemmat tehtaat, jotka aluksi palvelivat vain omia tarkoitusperiä.

Talvikausina työmiehille pyrittiin antamaan muita töitä. Erityisesti täysikasvuiset, kunnolliset, työmiehet laitettiin metsätöihin. Näin hyvät työntekijät saatiin pysymään paikkakunnalla ja olemaan valmiina jälleen keväisin aloittamaan tiilenlyönnin. Maisteri Adlercreutzin tiedetään maksaneen alaisilleen hyvin. Vuosisadan alussa tavallinen mies (sekatyömies) saattoi ansaita päivässä 1 markan ja 80 penniä ja kirvesmies tasan 2 markkaa. Vastaavasti tiilitehtaan urakkamiehet saattoivat hyvinä päivinä yltää 7 markan tienestiin. Tästä oli seurauksena, että pitkäaikaisia tai vakavia työselkkauksia Kolsan tehtaalla ei päässyt syntymään.”

Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiö

Maisteri Adlercreutz sopi tiilitehtaan myynnistä vuonna 1907 uudelle yhtiölle, jonka helsinkiläiset osakkaat olivat kauppias P.J. Valkeapää, tehtailija Niilo Ahlgren, kauppias Johannes Pelin, tehtailija Kaarlo Kallio ja talonomistaja T. Isotupa. Joulukuussa 1907 uuden yhtiön nimeksi vahvistettiin Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiö, ja se sai 31.3.1908 tehtaan omistukseensa. Toimitusjohtajana aloitti Johannes Pelin, jonka toimesta yhtiö osti ensimmäisen toimintavuotensa lopulla Nikulan tilasta 47 ha:a maata ja Gustafvelundista 303 ha:a. Nykyinen (2003) pinta-ala on noin 130 hehtaaria.

Tehtaan tuotanto kasvoi nopeasti, vuonna 1911 se valmisti 5,9 miljoonaa tiiltä. Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön osakkeiden omistuksessa tapahtui vuonna 1918 muutoksia, jonka jälkeen sen omistivat kauppaneuvos J. Hallenberg, talonomistaja J.T. Isotupa, kauppias J. Pelin, pankinjohtaja Anders Wikstén ja varatuomari Aarne Cederholm.

Sähkövirtaa alettiin käyttää vuonna 1918 ja kolme vuotta myöhemmin (1921) Kolsa liitettiin Riihimäen Sähkö- ja Sahalaitos Osakeyhtiön jakeluverkkoon. Tiilenteon tehokkuutta parannettiin vuonna 1919 hankkimalla ruotsin Svedalan tehtaalta, Åbjörn Anderson´ilta, ketjukaivinkone, syöttöpumppu, kuuppavaunujen kaapelirata ja puoliautomaattinen tiilileikkuri sekä Oy Gottfried Strömbergiltä 125 hv:n sähkömoottori. Tiilien kysyntä oli vähäistä 1920-luvun alkuvuosina. Vuosikymmenen puoleenväliin tultaessa tiilien markkinatilanne oli helpottunut niin, että talvella 1926 Kolsa aloitti koneistuksensa uusimisen. Aluksi tilattiin tiilien kuljetusvaunut, tiilikoneeseen Saksasta uudet terävaluvalssit ja Lahdesta rässin alaosa. Vaunut kevensivät kuljetuspuolella työtä; ennen siellä oli tarvittu 11 miestä samaan tehtävään, jonka nyt hoiti 6 naista. Vaikka tehdas joutui keskellä kesää kahden viikon seisakkiin hyvän savialueen yllättävän loppumisen vuoksi, se ei estänyt vuotuisen tiilenlyöntimäärän nousemista 3 miljoonaan kappaleeseen, ensimmäistä kertaa 13 vuoteen. Seuraavana vuonna tuotanto nousi lähes 4,6 miljoonaan tiileen. Tiilirakentaminen oli vilkasta 1920-luvun loppuvuosiin saakka, ja kotimainen tuotanto ei riittänyt tyydyttämään kysyntää. Esimerkiksi 1927 Virosta tuotiin 31 miljoonaa tiiltä ja seuraavana vuonna ulkomailta yhteensä 65 miljoonaa tiiltä, Belgian osuuden ollessa 34 miljoonaa kappaletta. Vuoden 1928 lopulla rakentaminen väheni rahansaannin vaikeutuessa, ja tilanne paheni syksyllä 1929 New Yorkin Wall Streetin suuren pörssiromahduksen aiheuttaessa maailmanlaajuisen laman. Tämän seurauksena Kolsassakin jouduttiin vuosien 1928 - 1929 tuotantoa varastoimaan.

Vuonna 1931 Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön osake-enemmistö joutui KOP:n hallitsemalle Oy Talolalle, ja Isotuvan johtokunnan paikka siirtyi pankinjohtaja T. Zimmermannille. Seuraavana vuonna pankinjohtaja Wikstén luovutti paikkansa pojalleen, johtaja Antti Kivilahdelle. Vuonna 1934 myös Johannes Pelinin osakkeet siirtyivät Talola Oy:lle ja tämä luopui sekä toimitusjohtajan tehtävistä että johtokunnan jäsenyydestä. Uuden toimitusjohtajan, pankinjohtaja Zimmermannin kausi jäi lyhyeksi, hän kuoli jo toukokuussa 1935. Tällöin vanhoista omistajista johtokunnassa oli jäljellä enää johtaja Antti Kivilahti, joka luopui samana vuonna paikastaan.

Kolsan Tiilitehdas Oy

Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön koko osakekanta myytiin 18.7.1935 pankinjohtaja Eero Ilvekselle, kapteeni Olli Paloheimolle ja metsänhoitaja Hannu Tengmanille.Paloheimo Oy:hyn fuusioituneena Kolsa on edelleen (2003) vuorineuvos ja eversti Olli Paloheimon lasten ja lastenlasten sekä eräiden vähemmistöosakkeiden omistuksessa ja sen kiinteistöt omistaa H.G. Paloheimo Oy.

Vuonna 1935 Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön nimi muutettiin Kolsan Tiilitehdas Oy:ksi ja uuden johtokunnan muodostivat, uudeksi toimitusjohtajaksi valittu, kapteeni Olli Paloheimo, varatuomari Matti Schreck ja entisen johtokunnan varajäsen, varatuomari Walter Marttinen. Myös yhtiöjärjestystä muutettiin, ja yhtiön tarkoitukseksi määriteltiin tiilen valmistus ja kauppa. Maanviljelystä ja maanomistusta alettiin supistaa ja muun muassa tilan mailla sijainnut Jokelan saha vuokrattiin Riihimäen Sähkö- ja Sahalaitos Osakeyhtiölle, jolla ennestään oli sahat Riihimäellä, Hausjärvellä (Saidanlahdessa) ja Kärkölässä (Lappilassa) sekä emoyhtiön omistamat tiilitehtaat Lopella (Santamäellä) ja Riihimäellä. Tiiliteollisuudesta oli muodostunut Paloheimon yhtiöille 1930-luvun aikana menestyksellinen, voittoa tuottava ja tärkein teollisuuden ala. Kolsan osuudeksi tuli noin 40 %:a vuosituotannosta, joka vaihteli 10 - 12 miljoonan kappaleen välillä. Näin ollen Paloheimo oli Suomen suurin tiilentuottaja. Kolsasta muodostui uusien omistajien aikana varsin tuottava yritys, mutta voitosta ei jaettu osakkaille osinkoa, vaan se käytettiin varauksiin tulevia laajennuksia varten.

Salaojaputkia Paloheimolla valmistettiin vuodesta 1921 lähtien Santamäellä ja 1930-luvun jälkipuoliskolla niiden valmistus siirtyi Riihimäelle. 1920- ja 1930-luvuilla Paloheimon tiilistä rakennettiin:

Arkkitehti	Rakennus
Sigrud Frosterus	Stockmanin toimitalo (1930)
Bertel Liljeqvist	Kymi Oy:n pääkonttori Kuusankoski (1935)
Jussi Paatela	Atlaspankki (1929)
Toivo Paatela	OKO:n pääkonttori (1934) ja SPR:n Töölön sairaala (1932)
W.G. Palmqvist	Hufvudstadsbladetin talo (1925) ja Etelä-Rantatie 14 Helsinki (1929-1930)
J.S. Sirén	Siviilivirkakunnan uudisrakennus (1933)
Väinö Vähäkallio	Ammattienedistämislaitos (1931), Alkon konttori- ja varastorakennus (1934), Enso-Gutzeitin pääkonttori (1934) ja Kaukopään tehtaat (1934 -1935)

Olli Paloheimo oli arvostettu tiiliteollisuusmies, joka toimi vuonna 1929 perustetun Suomen Tiiliteollisuusliiton puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana vuoteen 1953 saakka ja Tiilikeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 1953 - 1969. Hän järjesti vuonna 1938 suomalaisten ammattiveljiensä matkan Münchenin kansainvälisille keramiikkamessuille. Arvi Paloheimo jatkoi isänsä tavoin sekä Suomen Tiiliteollisuusliiton että Tiilikeskus Oy:n hallituksien puheenjohtajana, ja hän toimi muutaman vuoden ajan 1980-luvulla, ensimmäisenä suomalaisena, koko eurooppalaisen tiiliteollisuusjärjestön, T.B.E:n, puheenjohtajana.

Pienenä yksityiskohtana kerrottakoon Olli Paloheimon neuvo junassa Riihimäeltä Helsinkiin matkustaneelle pojalleen Arvi Paloheimolle: Istu junassa itäpuolelle, mielummin ikkunanviereen, jotta näet millaiset ovat Kolsan tiilivarastot.

Jokelan saha

Kolsan kauppaan sisältyneessä Jokelan sahassa oli niin sanottu kaksoiskehä ja se toimi pääasiassa talvisin. Saha työllisti keskimäärin noin 26 henkeä.

Vuosittaiset sahausmäärät Jokelassa jakaantuivat seuraavasti:

Vuosi:	1935	1936	1937	1938	1939	1940
Kuutiometreinä	2491	3378	4899	2186	2285	1771
Osuus Paloheimon sahauksesta	4,8%	6,4%	6,6%	4,1%	5,3%	10,7%
Vuosi:	1941	1942	1943	1944	1945	1946
Kuutiometreinä	2290	959	--	--	794	1869
Osuus Paloheimon sahauksesta	6,4%	4,4%	--	--	1,8%	3,8%
Vuosi:	1947	1948	1949	1950	1951	1952
Kuutiometreinä	1743	2210	2803	3303	3004	2522
Osuus Paloheimon sahauksesta	3,3%	3,9%	4,2%	5,4 %	3,7%	3,5%
Vuosi:	1953	1954	1955
Kuutiometreinä	2285	3756	3537
Osuus Paloheimon sahauksesta	3,6%	5,1%	5,0%

  Yhteensä vuosina 1935-1955 Jokelan sahausmäärä oli 48.085 kuutiometriä. Tämä oli 4,3 % koko Paloheimon sahojen tuotannosta, joka oli näinä vuosina 1.106.639 kuutiometriä.

Unto Tuominen kirjoittaa: ”Kolsan tiilitehtaan yhteydessä oli pieni saha. Tiilitehtaan ja sahan yhdistelmä oli yleinen vuosisadan alkupuolen teollisuuslaitoksissa, sillä ne täydensivät toisiaan. Tiilitehdas kävi vain kesäkaudet, sillä tiilikuivaamoja ei siihen aikaan ollut; vain katoksia suojaamassa kuivamassa olevia polttamattomia tiiliä. Saha puolestaan kävi talvikuukausina (2-3 kuukautta) ja se työllisti ainakin osan tillitehtaan (ja Saidanlahden sahan) työväestä. Sahalta tulevat rimat käytettiin tiilenpoltossa.

Kolsan tiilitehtaalla ja Jokelan sahalla oli yhteinen 100 hv:n päämoottori, joka syystalvella raahattiin sahalle ja asennettiin käyttämään koneita. Keväällä suoritettiin sama siirto päinvastaiseen suuntaan ja se asennettiin tiilipuristimeen.

Sahan konekannan muodostivat kaksoiskehäsaha (tuplaraami), jolla voitiin sahata rinnakkain kahta tukkia, käsisäätöinen särmäyssaha, katkaisusaha, tukkitransportti, rullarata kehäsahan jälkeen ja pari muuta kuljetinta. Ympärivuotista henkilökuntaa oli vain yksi henkilö, työnjohtaja Laitinen. Hän valvoi talvella sahausta ja muina aikoina hoiti sahatavaran lastausta ja tukkien lähetystä tilapäistyövoiman avustuksella. Laitinen opittiin tuntemaan henkilönä, joka toteutti kaikki hänelle annetut tehtävät kirjaimellisen tarkasti.”

1930-luvun jälkipuoliskolla Paloheimon sahojen tuotannosta noin 60 %: a meni vientiin, josta noin neljäsosa oli höylätavaraa. Suurin ostajamaa oli Iso-Britannia, vanhojen merkittävien ostajamaiden Ranskan ja Alankomaiden osuuksien jäädessä pienemmiksi. Jonkin verran sahatavaraa viettiin myös Etelä-Afrikkaan, ja myös Saksan vienti oli elpymässä. 1930-luvun lopulla Paloheimon pienin saha, Jokela, oli tuottavin, koska tällä alueella tukkien hinnat olivat halvimmat. Sotavuosina sahat kärsivät tukkipulasta. Näinä vuosina Paloheimon sahatavarasta meni vientiin keskimäärin noin 10.000 kuutiometriä, vuonna 1943 poikkeuksellisesti 17.000 kuutiometriä, ja siitä noin 75 %:a Saksaan, vähäisemmässä määrin Tanskaan sekä vuodesta 1943 lähtien myös Alankomaihin ja Italiaan.

Sodan jälkeen Unto Tuomisen mukaan huonokuntoiseksi päässyttä saharakennusta korjattiin ja “koneistoa jonkinverran parannettiin. Jokelan sahaa varten ostettiin oma päämoottori ja näin päästiin eroon yhteismoottorin siirtoajoista johtuneesta pikku suukovusta. Entinen päämoottori sai jäädä tehtaalle tiilipuristimeen. Sahan sisäinen kaapelointi uusittiin ja muitakin parannuksia tehtiin. Riihimäen sahan isännöitsijä Toivo Vesa ehdotti, että uusi päämoottori pyörittäisi hihnapyörästöä nopeammin ja lisäisi näin tehokkuutta. Tarvittavien muutostöiden jälkeen pantiin moottori käyntiin ja mutta “kehäsahavanhus” alkoi täristä arveluttavasti niin, että moottori oli pysäytettävä, ettei koneisto olisi hajonnut.” Palattiin jälleen samaan vanhaan turvalliseen nopeuteen.

Sodan jälkeen Paloheimolla tehtiin tunnusteluja vanhojen ostajatahojen kanssa. Jo vuonna 1945 myytiin Iso-Britanniaan 6000 kuutiometriä sahatavaraa, ja seuraavana vuonna tulivat ostajamaiden joukkoon Iso-Britannian lisäksi, Alankomaat, Sveitsi, Tanska, Ruotsi ja Etelä-Afrikka. Vuodet 1948 ja 1949 olivat vaikeaa aikaa Suomen sahoille, sillä sahatavaraa oli enemmän tarjolla kuin sitä voitiin ostorajoitusten takia myydä. Vuosina 1950-1953 koetettiin Korean sodan aiheuttama noususuhdanne ns. Korean konjuktuuri, jota voimisti tuontisäännöstelyn lakkauttaminen monissa maissa. Raaka-ainehinnat nousivat varustelukilpailun myötä. Vuonna 1951 Riihimäen saha teki tuotantoennätyksen, ja muutkin Paloheimon sahat erityisesti Lappila ja Saidanlahti saavuttivat hyvän tuloksen. Samana vuonna uudeksi vientimaaksi tuli Saksan Liittotasavalta. Kun viennin osuus oli vuonna 1947 50,1 %:a se viisi vuotta myöhemmin, 1952, oli 60,2 %:a. Entisten sahatavaran ostajamaiden joukkoon olivat tulleet Australia ja vähäisessä määrin Neuvostoliitto. Paloheimon Riihimäen saha harjoitti puutavarakauppaa Helsingissä Riihimäen lautatarhan nimellä vuosina 1929-1961 Malmilla ja vuosina 1931 -1971 Ruolahdessa sekä toimi Sörnäisissä vuosina 1931- 1968 Riihimäen Laivaus nimellä (ja myöhemmin 50 %:n omistusosuudella Sörnäisten Laivaus Oy:nä) vuosikausia Helsingin johtavana puutavarahuolitsijana.

1950-luvun puoliväliin tultaessa lautatarhojen raskaaseen tapulointiin ja sahatavaran lastaukseen alkoi olla vaikea saada työvoimaa, myöskään kylmät saharakennukset eivät olleet omiaan nostamaan työnarvostusta. Vuonna 1953 Jokelan sahaa varten ostettiin uudet raamit, joita tarkemmin harkittua ja sahan epätaloudellisuudella perustellen ei asennettu. Raamien osat käytettiin muiden sahojen varaosina.

Jokelassa saha lopetettiin vuoden 1955 sahauskauden jälkeen ja muun muassa päämoottori vietiin Riihimäen sahalle, jolta se oikeastaan oli ollut lainassa. Samana vuonna rakennus paloi. Heikkokuntoista sahaa oli käytetty näinkin pitkään lähinnä sen vuoksi, että Tuusulan ympäristö oli Paloheimon sahojen hankinta- ja vesivarastointialuetta, joten tukkeja oli riittänyt myös Jokelaan.

Tuotantoennätyksiä Kolsassa

Uusille omistajille siirtynyt tiilitehdas oli teknisesti heikossa kunnossa. Esimerkiksi ammattien tarkastajat eivät antaneet käynistää sitä ennen savupiipun korjaamista. Joulukuussa 1935 Olli Paloheimolle raportoineet rakennusmestari H.J. Numminen ja Santamäen tiilitehtaan isännöitsijä Anshelm Wendén totesivat yksimielisesti, että molemmat uunit täytyy korjata. Koska molempiin ei ollut varaa, kunnostettiin ensin toinen. Tiettävästi toista rengasuunia ei korjattu, vaan se purettiin myöhemmin, todennäköisesti 1940-luvulla. Myös tehtaan koneet ja muut laitteet olivat huollon tarpeessa. Koneistuksen parantuessa tiilenlyöntimäärät alkoivat kasvaa voimakkaasti ja samalla rakentajatkin alkoivat kiitellä tiilien laatua. Olli Paloheimon toimitusjohtajakauden ensimmäisenä vuonna (1935) tuotettiin 3,2 miljoonaa tiiltä ja kolmessa vuodessa määrät lähes kaksinkertaistuivat. Talvisodan syttymisestä huolimatta Kolsan tuotanto nousi vuonna 1939 yli 5,6 miljoonaan tiileen. Valikoimiin kuuluivat seinä-, fasadi- ja muuritiilet. Useimpina vuosina tehtaan toiminta pysähtyi talvella ja vain muutamia korjausmiehiä oli töissä, vastaavasti kesäisin Kolsa työllisti noin 80 henkeä.

Jo ennen talvisotaa oli aloitettu tehtaan uudistustyöt, joita jatkettiin välirauhan aikana (1940 - 1941). Silloin otettiin käyttöön Keller-automaatti ja sähköraitiotiet sekä rakennettiin ulkokuivaamot. Nämä koneet oli Olli Paloheimo ehtinyt tilata vuonna 1939, kun hän oli Saksassa työmatkalla. II maailmansodan puhkeaminen ja Suomen käymä talvisota siirsivät toimituksen välirauhan aikaan. Näiden uudistusten avulla Kolsan tiilentuotanto pidettiin käynnissä vaikeiden jatkosodan vuosien ajan. Sotavuosina tiiliteollisuuden polttoaine ja työvoima olivat säännösteltyjä. Vaikein vuosi Paloheimon tiilitehtailla oli 1944, jolloin ainoastaan Kolsa oli toiminnassa. Toisaalta tiiliä tarvittiin sodan tuhojen korjaamiseen ja varusteluteollisuuden rakennuksiin. Salaojaputkiakin käytettiin lentokenttä- ja linnoitustyömailla. Jonkin verran peltojakin salaojitettiin sotavankityövoimalla.

Sodan aikana ja sen jälkeen kaikesta rakennusmateriaalista oli huutava pula ja kaikki meni kaupaksi. Kauppaa rajoittaneesta hintasäännöstelystä luovuttiin 1949.

Kesällä 1946 aloitettiin Kolsassa Insinööritoimisto H. Auramon suunnitteleman kamarikuivaamon rakentaminen ja koneiston tehostaminen. Jo saman vuoden (1946) tuotanto nousi 4,3 miljoonaan tiileen ja vuonna 1949 ylitettiin 5 miljoonaan raja. Vuonna 1937 väliseinätiilien osuus oli ollut 35 %:a koko tuotannosta ja nyt 12 vuotta myöhemmin niiden osuus vaihteli vuosittain 60 - 80 %:n välillä.

1950-luvun alkupuoliskolla laajennettiin kamarikuivaamoa, rakennettiin uusi konehuone, jonne sijoitettiin uusi tyhjiöpuristin. Lisäksi tehdasalueelle saatiin arkkitehti Viljo Rewellin suunnittelemat uudet konttori- ja sosiaalitilat sekä varastoalueesta tehtiin kestopohjainen. Näiden parannusten ja siitä seuranneen tehokkuuden kasvun myötä Kolsa selvisi hyvin 1950-luvun lopun lamavuosista. Vastaavasti samaan aikaan Santamäen tiilitehdasta uudistettiin vuonna 1953 asentamalla sinne Rieter-Werken-tyhjiöpuristin, jolla se aloitti reikätiilien valmistuksen. Kaksi vuotta myöhemmin Riihimäen tiilitehdas seurasi perässä. Vuonna 1955 Santamäen tiilitehdas toi markkinoille suurtiilen. Sen sijaan Oy Rauhaniemi Ab:n ja Santamäen tiilitehtaan yhteistyönä valmistamista esijännitetyistä tiiliholveista ja -palkeista ei tullut toivottua rakennusalan menestystuotetta. Paloheimon tiilitehtaista Santamäen päätuote olivat julkisivutiilet, Riihimäen salaojaputket ja Kolsan muuritiilet. Santamäeltä Riihimäelle 1930-luvulla siirtyneestä kattotiilien valmistuksesta luovuttiin vuonna 1952. Tälle aikakaudelle oli tyypillistä se, että tiilitehtaat alkoivat peruskorjauksien jälkeen toimia ympärivuotisesti ja samalla työsuhteet vakinaistettiin, mikä samalla lisäsi työnarvostusta

Elokuussa 1962 tulipalo tuhosi peruskorjatun Riihimäen tiilitehtaan, joka menetti 2,5 miljoonan salaojaputken tilauskannan. Jo edellisenä vuonna oli päätetty rakentaa Riihimäelle uusi tiilitehdas, koska peltojen salaojitustarpeen kasvaessa salaojaputkista oli kova kysyntä. Syyskuussa 1963 aloitettiin tehtaan rakentaminen uuteen paikkaan Riihimäelle Paloheimon voimalaitoksen viereen. Vuonna 1964 tehdas aloitti tiiliputkien valmistuksen. Laajennusten jälkeen muutaman vuoden kuluttua sen kapasiteetti oli 20 miljoonaa putkea vuodessa.

Vuonna 1962 Paloheimo valmisti yhteensä 16,4 miljoonaa tiiltä vuodessa ja 5 miljoonaa salaojaputkea. Näillä luvuilla se oli ylivoimaisesti suurin valmistaja. 1960-luvun puolessavälissä rakentaminen oli vilkasta ja peltoja salaojitettiin kiivaaseen tahtiin, joten Paloheimon tiilitehtaiden tuotteille riitti kysyntää enemmän kuin pystyttiin valmistamaan.

Paloheimon tiiliä käytettiin 1950- ja 1960-luvuilla seuraavissa suurissa kohteissa:

Arkkitehti	Rakennus
Alvar Aalto	Insinööritalo, Muuratsalon talot, Säynätsalon kunnantalo, nykyisen Jyväskylän yliopiston päärakennus ja oppilasrakennus, Teknillisen Korkeakoulun päärakennus Otaniemi, Kulttuuritalo ja Kansaeläkelaitoksen toimitalo
Voldemar Bäckman	Suomen Sokerin tehdasrakennus
Hugo Harmia ja Voldemar Bäckman	Suomen Sokerin pääkonttori
Aarne Ervi	Kokkolan Kemialliset tehtaat
Gullichsen - Kairamo - Vormala	Ahlström Oy:n Varkauden tehtaiden laajennus
Erkki Huttununen	SOK:n Vaajakosken konttori
Antti ja Esko Korhonen	Lauttasaaren Ekonomitalo
Torsten Nygård ja Kaj-Erik Selenius	Helsingin Pyhän Maarian srk:n roomalaiskatolinen kirkko
Martti Paalanen	Helsingin Lehtitalo
Timo Penttilä	Hanasaaren voimalaitos
Aarno Raveala	Kajaani Oy:n tehdasrakennukset
Viljo Rewell	Tapiolan Lastentalo
Viljo Rewell ja Keijo Petäjä	Helsingin Teollisuuskeskus ja Maunulan Kansanasunnot
Vera Rosendahl	Salmisaaren voimalaitos
Heikki Sirén	Teekkarikylä Otaniemi
E. Tuompo	Wardin asuntoalue , Tikkurilan ammattikoulu Yhtyneet Paperitehtaat Yhtyneiden Paperitehtaiden Uudisrakennus Valkeakoski

Paloheimon tiiliputkien markkinaosuuden säilyttämiseksi vuonna 1963 Kolsan tiilitehdas siirtyi valmistamaan tiiliputkia. Jos samana vuonna Kolsassa poltettiin 6,9 miljoonaa tiiliputkea ja 0,9 miljoonaa kappaletta tiiliä. Salaojaputkien voimakkaasti kasvavan kysynnän seurauksena päätettiin aloittaa tehtaan uudistaminen. Korjaukset suoritettiin omin voimin diplomi-insinööri Veikko Rautalahden johdolla. Vuonna 1965 hankittiin tiiliputkien valmistukseen sopiva Keller-automatiikka siihen sisältyvine kuormaus- ja siirtolaitteineen. Seuraavana kesänä ajettiin talvikauden savi ensikerran 20.000 kuutiometrin ulkovarastoon. Kolsan savialueet sijaitsivat alueella, joka rakennuskaavassa oli tarkoitettu teollisuusalueeksi. Vielä vuonna 1975 Kolsaan ostettiin lisää savialueita.

Vuonna 1967 saatiin Rieter-Werke-tyhjiöpuristin ja rengasuunin käyttö päättyi, kun saman vuoden syksyllä valmistui 81 metriä pitkä tunneliuuni. Myös kamarikuivaamo uusittiin. Tämän jälkeen tehtaan kapasiteetti oli 14 miljoonaa tiiliputkea ja 2-3 miljoonaa tiiltä vuodessa. Vastaavasti Santamäelle valmistui 1968 lämpötunneli ja koneistoa täydennettiin.

Vuonna 1969 Kolsaan valmistui saven sisävarasto, joka oli tilavuudeltaan 5.000 kuutiometriä. 1970-luvun puolessavälissä laajennettiin jälleen kamarikuivaamoa, jonka jälkeen koko tiilitehtaan rakennusten tilavuudeksi tuli 32.365 kuutiometriä. 12 vuoden aikana koko tiilentuotanto saatiin uudistettua siten, että tehdas oli käynnissä samanaikaisesti.

Vuonna 1968 Kolsassa ylitettiin reippaasti 11 miljoonaan tiiliputken raja. 1970-luvun alussa Paloheimo valmisti 27 miljoonaa tiiliputkea vuodessa, mikä vastasi 50 %.a koko maan tuotannosta. Markkinoille tullutta muoviputkea ei vielä silloin koettu kilpailijaksi.

Tässä vaiheessa Paloheimon tiilitehtaat, Santamäki, Riihimäki ja Kolsa, toimivat täydellä teholla. Syksyllä 1973 Riihimäen Saha Oy osti Lappilan Tiilitehdas Oy:n koko osakekannan. Lappilassa alettiin seuraavana vuonna toteuttaa välttämätöntä uudistusohjelmaa.

Vuonna 1976 tehtiin Kolsassa jälleen tuotantoennätys ja valmistettiin 17,6 miljoonaa tiiliputkea. Vastaavasti samana vuonna Paloheimon koko tiiliputkituotanto oli korkeimmillaan sekä Kolsa että Riihimäki valmistivat yhteensä 35,2 miljoonaa tiiliputkea. Tällöin muoviputki oli saavuttanut 20 %:n markkinaosuuden.

Arvi Paloheimo on kertonut Jokela-talossa 22.4.2003 pitämässään esitelmässä: Kolsassa oli poikkeuksellisen hyvä työilmapiiri, Paloheimo Oy:n pääkonttoriin Riihimäellä ei kantautunut mitään erityisiä ilmoituksia työselkkauksia. Tehdasalueella ja -rakennuksissa vallitsi järjestys ja siisteys. Tämä ehkä vaikutti siihen, että Kolsassa ei tiedetä tapahtuneen vakavia työtapaturmia. Työntekijöistä hän muisteli monen olleen 2-3 polven kolsalaisia ja erittäin tunnollisesti työnsä hoitavia. Arvi Paloheimolla oli, isänsä tavoin, tapana tehdä 2-3 kertaa viikossa tarkastuskäynti Kolsaan. Hän kertoi, että Hyvinkäältä päin radanvarsitietä ajaessaan tiilitehtaan savupiipun näkeminen herätti aina hyvin miellyttäviä tuntemuksia, aivan kuin olisi saapunut kotisatamaan.

Paloheimo Oy luopuu tiiliteollisuudesta

Vuorineuvos, eversti Olli Paloheimo hoiti Kolsan Tiilitehdas Oy:n toimitusjohtajan tehtäviä vuoteen 1965 saakka yhteensä 30 vuotta ja toimi hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Hän kuoli vuonna 1974 80-vuotiaana. Hänen pojastaan, varatuomari Arvi Paloheimosta tuli toimitusjohtaja vuonna 1965 ja isänsä kuoleman jälkeen myös hallituksen puheenjohtaja. Näitä tehtäviä hän hoiti tehtaan lakkauttamiseen vuoteen 1985 saakka.

Vuonna 1980 Kolsan henkilöstöön kuului 5 toimihenkilöä ja 65 tiilitehtaan työntekijää. Kolsan tiilitehdasta vuokrasi vuodesta 1966 lähtien Riihimäen Saha Oy, jonka nimi muutettiin vuonna 1977 Paloheimo Oy:ksi (Vastaavasti vuosina 1914-38 oli käytössä Riihimäen Sähkö-ja Sahalaitos Osakeyhtiö-nimi). Markkina-alueena tiiliputkilla oli Etelä- ja Itä-Suomi. Julkisivu-, elementti- ja reikätiilet myytiin lähinnä Uudellemaalle.

Santamäen lähialueen saviesiintymien ehtyessä ja tuotantokoneiston vanhentuessa Paloheimo Oy päätti keskittää tiiliteollisuuden nykyaikaisempiin yksiköihin. Julkisivutiilien valmistajana kuuluisaksi tullut Santamäen tiilitehdas lopetti toimintansa vuonna 1981. Vuonna 1985 otettiin käyttöön uusi ja tehokas Lappilan tiilitehdas, jonka kapasiteetti oli 30 miljoonaa tiiltä vuodessa. Tähän Suomen suurimpaan tiilitehtaaseen päätettiin keskittää myös Kolsan tuotanto. Viime vuosina Kolsan kannattavuus oli perustunut tiililaattojen korkeaan myyntihintaan, joka kattoi korkeat valmistuskustannukset. Tiilitehdas oli ollut toiminnassa vuodesta 1900 vuoteen 1985, tätä 85-toimintavuoteen yltämistä voidaan pitää saavutuksena. Paloheimon tiilitehtaista vain Santamäki päihitti sen 93-vuodella ja Riihimäen saha on tällä hetkellä (2003) 99-vuotias.

Kolsan tiilitehdas lopetettua toimintansa vuonna 1985 sen tehdasrakennukset purettiin pari vuotta myöhemmin. Aluksi päätettiin säilyttää arkkitehti Viljo Rewellin 1950-luvun alussa piirtämä toimistorakennus, joka ehdittiin antaa vuokralle. Rakennus joutui ilkivallan kohteeksi, sen ovet ja ikkunat rikottiin sekä Rewellin valaisimia myöten suunnittelema sisustus tuhottiin ja se jouduttiin purkamaan 1980-luvun lopulla. Kolsan Tiilitehdas Oy on nykyisin (2003) fuusioituna konsernin emoyhtiönä toimivaan Paloheimo Oy:hyn ja Kolsan kiinteistöt kuuluvat H.G. Paloheimo Oy:lle.

Arvi Paloheimo on kertonut Jokela-talossa 22.4.2003 pitämässään esitelmässä: tehdasrakennusten purkaminen oli oikea ratkaisu. Niissä ei ollut mitään vanhoille ruukeille tyypillistä nostalgista ulkonäköä. Vain toinen vanha, 1930-luvun lopulla, korjattu rengasuuni ja sen suojaksi rakennettu halli olivat jäljellä vanhasta tehtaasta. Sekin oli jäänyt modernien, rakennustaiteellisesti vähemmän merkittävien, uudisrakennusten ympäröimäksi.

Tiilien kysyntä rakennusmarkkinoilla oli pienempää kuin niiden tarjonta, eikä uusi Lappilan tiilitehdas voinut toimia täydellä tehollaan. Varastoja alkoi kertyä. Paloheimo Oy teki ratkaisunsa ja päätti luopua tiiliteollisuudesta. Se myi vuonna 1987 Oy Partek Ab:lle vain kaksi vuotta sitten valmistuneen Lappilan tiilitehtaan, joka tiettävästi vielä vuosituhannen vaihteessakin oli Suomen suurin alan tehdasyksikkö.

Tiiliputkituotannon huippuvuoden, 1976, jälkeen peltojen salaojitusmäärät alkoivat laskea ja muoviputki sai yhä enemmän markkinaosuutta. Itseasiassa muoviputken myynti oli Paloheimolle niin kannattavaa liiketoimintaa, että siitä saadulla voitolla voitiin tasoittaa tiiliputkituotannon tappioita. Paloheimo oli edelleen ylivoimaisesti suurin maamme tiiliputkien valmistaja koko 1970-luvun ajan. Vuosittaiset Paloheimon tiiliputkimäärät alkoivat kuitenkin vähentyä:

Vuosi	1976	1979	1982	1985
Yhteensä	35,2 milj.	20,5 milj.	16,5 milj.	13,4 milj.
Kolsa	17,6 milj.	3,8 milj.	--	--

Tiiliputkituotanto keskitettiin Kolsan lakkauttamisen jälkeen Riihimäen tiilitehtaalle, ja se lopetti toimintansa vuonna 1989.

Kolsan tiilitehtaan mittava tuotanto

Kolsa Tegelbrukin vuosien 1900-1906 tiilenlyöntimäärät:

Vuonna 1900: 0,9 miljoonaa tiiltä
Vuonna 1901: 1,0 miljoonaa tiiltä
Vuonna 1902: 1,0 miljoonaa tiiltä
Vuonna 1903: 1,9 miljoonaa tiiltä
Arvio vuosille 1904-1906: 1,8 miljoonaa tiiltä/vuosi
Yhteensä 1900-1906 noin 10 miljoonaa tiiltä

Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön tiilenlyöntimäärät miljoonina kappaleina vuosina 1907-1935:

Vuosi	1907	1908	1909	1910	1911	1912	1913	1914	1915	1916
Tiiliä	3,0	--	4,1	5,6	5,9	5,8	3,5	3,7	--	2,6
Vuosi	1917	1918	1919	1920	1921	1922	1923	1924	1925	1926
Tiiliä	1,9	--	1,5	2,5	1,5	2,0	2,4	2,9	2,4	3,5
Vuosi	1927	1928	1929	1930	1931	1932	1933	1934	1935
Tiiliä	4,6	3,9	1,8	0,6	0,7	0,7	2,9	3,6	3,4
Yhteensä	1907-1935
Tiiliä	77 miljoonaa

Kolsa Tiilitehdas Oy:n tuotantomäärät 1936 - 1985 ja Paloheimon tiilitehtaiden kokonaistuotanto miljoonina kappaleina 1):

Vuosi	Kolsa tiiliä	Kolsa salaojaputkia	Kolsan tuotanto yhteensä	Kolsan osuus	Paloheimo yhteensä
1936	4,4		4,4	44,4 %	9,9
1940	2,4		2,4	40,0 %	6,0
1945	3,8		3,8	52,8 %	7,2
1950	5,6		5,6	44,1 %	12,7
1955	5,4		5,4	42,2 %	12,8
1960	4,0		4,0	27,8 %	14,4
1965	-- 2)	6,9	6,9	28,3 %	24,4
1970	--	11,5	11,5	36,6 %	31,4
1975	--	16,3	16,3	38,1 %	42,8
1980	7,5 3)	3,2	10,7	24,5 %	43,7
1985	10,6	--	10,6	29,3 %	36,2
Yhteensä	190,5	191,0	381,5	33,8 %	1127,4

1) Taulukko on täydellisenä liitteessä 1 vuosittaisine tuotantolukuineen
2) Vuosien 1963-1966 tiiliputkimäärät ovat keskimääräisiä lukuja.
3) 1970-luvun lopulta lähtien Kolsassa valmistettiin tiililaattoja.

Kaikkiaan Kolsan tiilitehdas valmisti 85-vuotisen toimintansa aikana noin 468.500.000 tiilituotetta, josta 191 miljoonaa salaojaputkea eli 40,8 % tehtaan kokonaistuotannosta. Paloheimon omistuskaudella Kolsan osuus koko Paloheimo Oy:n tiiliteollisuuden tuotannosta samaan aikaan oli 33,8 %.

Muistettakoon: yhtiön perustaja H.G. Paloheimo (entinen Brander) aloitti tiilenlyönnin Santamäen kartanossa vuonna 1894, josta sai alkunsa Santamäen tiilitehdas. Ennen vuotta 1935, jolloin Kolsan tiilitehtaan ostivat Olli Paloheimo kumppaneineen ja se alettiin käsittää osana Paloheimo-yhtymän tiiliteollisuutta, Santamäen ja Riihimäen (vuodesta 1930) tehtaat valmistivat noin 61 miljoonaa tiilituotetta. Vastaavasti Kolsan lakkauttamisen jälkeen Lappilan ja Riihimäen tehtaiden tuotanto oli 29 miljoonaa kappaletta eli yhteensä ennen ja jälkeen Kolsaa 90 miljoonaa tiilituotetta. Kaikkiaan Paloheimon tiiliteollisuuden tuotanto vuosina 1894 - 1989 nousi yli 1,2 miljardiin tuotteeseen (tarkemmin 1.217.400.000 kappaleeseen). Tämäkin luku huomioon ottaen Kolsan tiilitehtaan osuudeksi jäi huomattava 31,3 %:n osuus. Koska Paloheimon tiiliteollisuuden tuotannon laajuus oli maanlaajuisestikin merkittävää ja sen tuotannosta noin kolmanneksen valmisti Kolsan tiilitehdas, niin väistämättä siitä muodostui eräs Suomen huomattavimpia tiilitehtaita.

Lähteet:

Ahvenainen, Jorma, Paloheimo 1889-1989, julkaisematon käsikirjoitus, 1988.
Koskinen, Urho, toimittanut, Miten tähän on tultu?, asiakirjakokoelma, 1979.
Leiponen, Kauko, Suomen tiiliteollisuus 1860 - 1878, Suomen tiiliteollisuuden historia, 1981 Helsinki.
Paloheimo, Arvi, Esitelmä, 22.4.2003 Jokela-talo.
Timonen, Väinö, Silloin Vesan aikaan - Muistelmia vuosilta 1945 - 1980, julkaisematon käsikirjoitus, 1994 Tampere.
Toppi, Marko, Arvi Paloheimo, Kartanokulttuurista nykyaikaan Kormu - Launonen kyläkirja, Hämeenlinna 1997.
Tuominen, Unto, Muistelmia, julkaisematon käsikirjoitus, 1995.
Virtanen, Raimo J., toimittanut, Kolsan tiilitehtaan vaiheita perustamisajoista toiseen maailmansotaan, 1955, esitelmä.

Liite 1

Kolsa Tiilitehdas Oy:n tuotantomäärät 1936 - 1985 ja Paloheimon tiilitehtaiden kokonaistuotanto miljoonina kappaleina:

Vuosi	Kolsa Tiiliä	Kolsa Salaojaputkia	Kolsan tuotanto yhteensä	Kolsan osuus	Paloheimo yhteensä
1936	4,4		4,4	44,4 %	9,9
1937	5,9		5,9	50,0 %	11,8
1938	6,0		6,0	46,9 %	12.8
1939	5,6		5,6	44,8 %	12,5
1940	2,4		2,4	40,0 %	6,0
1941	2,5		2,5	35,7 %	7,0
1942	4,0		4,0	58,8 %	6,8
1943	3,5		3,5	63,6 %	5,5
1944	2,7		2,7	61,4 %	4,4
1945	3,8		3,8	52,8 %	7,2
1946	4,3		4,3	49,4 %	8,7
1947	4,1		4,1	53,9 %	7,6
1948	4,9		4,9	46,7 %	10,5
1949	5,3		5,3	44,2 %	12,0
1950	5,6		5,6	44,1 %	12,7
1951	4,5		4,5	37,8 %	11,9
1952	4,1		4,1	37,6 %	10,9
1953	5,4		5,4	41,9 %	12.9
1954	4,9		4,9	37,4 %	13,1
1955	5,4		5,4	42,2 %	12,8
1956	4,8		4,8	38,1 %	12,6
1957	5,6		5,6	48,7 %	11,5
1958	5,2		5,2	40,9 %	12,7
1959	4,8		4,8	34,0 %	14,1
1960	4,0		4,0	27,8 %	14,4
1961	4,7		4,7	30,1 %	15,6
1962	5,4		5,4	36,2 %	14,9
1963	0,9	6,9 1)	7,8	55,7 %	14,0
1964	--	6,9	6,9	31,2 %	22,1
1965	--	6,9	6,9	28,3 %	24,4
1966	1,1	6,9	8,0	25,9 %	30,9
1967	--	7,0	7,0	23,6 %	29,7
1968	--	11,5	11,5	31,7 %	36,3
1969	--	11,2	11,2	31,8 %	35,2
1970	--	11,5	11,5	36,6 %	31,4
1971	--	10,5	10,5	32,5 %	32,3
1972	--	15,0	15,0	39,3 %	38,2
1973	--	15,8	15,8	43,9 %	36,0
1974	--	15,5	15,5	33,3 %	46,6
1975	--	16,3	16,3	38,1 %	42,8
1976	--	17,6	17,6	36,2 %	48,6
1977	--	15,5	15,5	35,4 %	43,8
1978	0,7 2)	8,4	9,1	25,1 %	36,2
1979	4,1	3,8	7,9	19,8 %	40,0
1980	7,5	3,2	10,7	24,5 %	43,7
1981	8,4	0,6	9,0	21,8 %	41,2
1982	11,5	--	11,5	27,3 %	42,1
1983	10,6	--	10,6	26,1 %	40,6
1984	11,3	--	11,3	26,7 %	42,3
1985	10,6	--	10,6	29,3 %	36,2
Yhteensä	190,5	191,0	381,5	33,8 %	1127,4

1) Vuosien 1963-1966 tiiliputkimäärät ovat keskimääräisiä lukuja.
2) 1970-luvun lopulta lähtien Kolsassa valmistettiin tiililaattoja.

Liite 2

Kolsan tiilitehtaan työntekijämäärät

Vuosi	Työntekijämäärät
1900	10
1901	20, joista 6 naista
1939	noin 80
1980	70, joista 5 toimihenkilöä

Liite 3

KOLSAN TIILITEHTAAN VAIHEITA JA OMISTAJIA

1899 Raalan kartanon omistaja maisteri Anders Gustav Adlercreutz ryhtyi rakentamaan tiiliruukkia Tuusulaan Jokelan aseman läheisyyteen.
1900 Kolsa Tegelbruk aloitti toimintansa
1908 Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiöstä tulee tiilitehtaan omistaja. Maisteri Adlercreutz oli sopinut Kolsan tiilitehtaan myynnnistä vuonna 1907 uudelle yhtiölle, jonka helsinkiläiset osakkaat olivat kauppias P.J. Valkeapää, tehtailija Niilo Ahlgren, kauppias Johannes Pelin, tehtailija Kaarlo Kallio ja talonomistaja T. Isotupa.
1918 Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön osakkeiden omistuksessa tapahtuneiden muutos jälkeen tiilitehtaan omistivat kauppaneuvos J. Hallenberg, talonomistaja J.T. Isotupa, kauppias J. Pelin, pankinjohtaja Anders Wikstén ja varatuomari Aarne Cederholm.
1931 Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön osake- enemmistö joutui KOP:n hallitsemalle Oy Talolalle
1934 lisää osakkeita siirtyy Talola Oy:lle
1935 pankinjohtaja Eero Ilves, kapteeni Olli Paloheimo ja metsänhoitaja Hannu Tengman ostavat Kolsan Maatila- ja Tiilitehdas Osakeyhtiön osakkeet ja yhtiön nimi muutettiin Kolsan Tiilitehdas Oy:ksi.
1966 Riihimäen Saha Oy (vuodesta 1977 Paloheimo Oy) alkaa vuokrata Kolsan tiilitehdasta
1974 Kolsan Tiilitehdas Oy:n koko osakekanta siirtyy samana vuonna kuolleen vuorineuvos, eversti, Olli Paloheimon perikunnan ja hänen lastensa omistukseen.
1985 Kolsan tiilitehdas lopettaa toimintansa ja 85-toimintavuoden aikana ja eräänä Suomen huomattavimpana tiilitehtaana se ehti valmistaa vajaa 470 miljoonaa tiilituotetta.
Pari vuotta myöhemmin puretaan tehdasrakennukset. Aluksi päätetään säilyttää arkkitehti Viljo Rewellin sisustusta myöten suunnittelema toimistorakennus, joka ehditään antaa vuokralle. Rakennus joutuu ilkivallan kohteeksi, sen ovet ja ikkunat rikotaan ja se joudutaan purkamaan 1980-luvun lopulla.
2003 Kolsan Tiilitehdas Oy on nykyisin (2003) fuusioituna konsernin emoyhtiönä toimivaan Paloheimo Oy:hyn.